Oletko koskaan pohtinut alkavasi yrittäjäksi rakennusalalle? Tiedätkö, mitä silloin pitää ottaa huomioon, että yritystoiminta onnistuu luontevasti ja hyvin? Jos rakennusala kiinnostaa ja sinulla on jo…
Yrittäjä – tuliko otettua liikaa lainaa?
Moni yrittäjyyden tielle lähtenyt tietää, että yrityksen perustaminen ei käy yhdessä yössä. Sen lisäksi, että yrittäminen vaatii ihmiseltä paljon motivaatiota, päättäväisyyttä ja työmoraalia, yrityksen tielle…
Yrittäjäksi kiinteistönvälitysalalle – Mistä alkuun?
Yrittäjyydessä menestymisen kannalta jokainen on oman onnensa herra. Yrittäjänä jokainen pääsee suunnittelemaan uraansa itsenäisesti ja nauttimaan kovan työn tuomista hedelmistä täysin rinnoin. Yrittäjän itsenäisyys onkin…
Kevytyrittämisestä on tullut entistä suositumpaa
Maailman talous on parasta aikaa suurten myllerrysten edessä. Maailman väestö on suuressa kasvussa ja teollisuuden merkitys on vähentynyt Suomessa, joka yhä enemmän on kehittymässä kohti…
Kuinka luoda yritykselle toimivat nettisivut?
Kun perustetaan yritystä, on varsinkin alussa paljon kaikkea muistettavaa ja sitäkin enemmän juoksevia kuluja. Yksi tärkeimmistä yrityksen imagoon liittyvistä kuluista liittyy tietenkin yrityksen nettisivuihin, jotka…
Perusta oma yritys – Näin helppoa se on
Suomalaiset ovat yritteliästä kansaa. Suurin osa maamme yrityksistä onkin pieniä tai keskisuuria. Myös perheyrityksillä on tärkeä rooli maamme yrityskulttuurissa. Tässä artikkelissa annamme vinkkejä yritystoimintaa suunnittelevalle…
Mitä vaaditaan yrittäjältä?
Vaikka jotkut tutkimukset ja selvitykset väittävätkin, että menestyneillä yrittäjillä on tiettyjä samoja luonteenpiirteitä, kuten itseluottamus, voi k
Liiketoiminta
Mitä on liiketoiminta? Liiketoiminta on ansiotarkoituksessa suoritettavaa taloudellista toimintaa. Liiketoiminnan harjoittamisella luodaan yritykselle voittoa tai pääomaa. Yrittäjäksi ryhtyvällä pitää olla myös tiedossaan minkälaisia hyödykkeitä, eli…
Mitä huomioida, ennen yrityksen perustamista?
Oman yrityksen aloittaminen on sekä jännittävää, että pelottavaa. Ennen kuin yritystä kuitenkaan perustetaan, on hyvä kuunnella muutamia vinkkejä, joi
Kuinka tulla paremmaksi yrittäjäksi?
Yrittäjillä on paljon velvollisuuksia, oli kyseessä sitten uuden yrityksen aloittaminen, tai vanhan johtaminen. Näiden vinkkien avulla voidaan kehittä