Oletko koskaan pohtinut alkavasi yrittäjäksi rakennusalalle? Tiedätkö, mitä silloin pitää ottaa huomioon, että yritystoiminta onnistuu luontevasti ja hyvin? Jos rakennusala kiinnostaa ja sinulla on jo ennestään kokemusta siitä, lähtökohdat ovat sinällään jo hyvät. Yrittäjänä toimiminen on kuitenkin haastavampaa kuin palkkatyössä oleminen. Sen vuoksi kaikki säännöt ja lainpykälät tulee olla tarkasti hallussa.

Rakennusalan yrittäjyys kiinnostaa monestakin syystä. Yrittäjänä voi itse päättää, millaisia toimeksiantoja ottaa vastaan. Sen lisäksi yrittäjällä on enemmän vapauksia. Jos lomaa haluaa pitää, se onnistuu. Tällaisia etuja ei palkkatyössä ole. Toisaalta taas yrittäjänä toimiminen tuo mukanaan paljon vastuuta. Säännöllinen palkka ei kilahda tilille joka kuukausi, vaan yrittäjä vaikuttaa itse siihen, kuinka paljon palkkaa hän saa. Mitä enemmän töitä ottaa, sitä suurempi euromäärä odottaa palkkapäivänä. Jos taas töitä ei tee ollenkaan vaikkapa lomailun vuoksi, ei yrittäjällä ole myöskään tuloja. Tämäkin on yksi niistä asioista, joita kannattaa pohtia ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Yrityksen perustamisen vaiheet

Kun kansalainen on päättänyt perustaa yrityksen, on aika alkaa ideoimaan yrityksen toimintaa. Tässä auttaa Uusyrityskeskus. Uusyrityskeskuksia löytyy eri puolilta Suomea. Niistä saa ammattilaisen apua yrityksen perustamiseen ja kaikkiin käytännön asioihin. Myös taloudellisen puolen suhteen osataan antaa neuvoja. Yrityksen rahoittaminen tapahtuu ainoastaan omalla rahalla vain harvoin. Yleisintä on, että yrittäjä hakee lainaa yrityksen perustamisesta aiheutuviin kuluihin. Jos ajatellaan rakennusalaa, niin puutavaraan ja muihin tarvikkeisiin menee taatusti suurin osa rahasta. Toki myös erilaisia koneita tarvitaan. Tällöin yrittäjän kannattaa pyrkiä jo valmiiksi miettimään, mistä tarvikkeet saa edullisimpaan hintaan. Esimerkiksi byggmax auttaa monia yrittäjiä tarjoamalla kattavan ja monipuolisen valikoiman tuotteita, joiden avulla suuremmatkin remontit ja rakentamiset onnistuvat varmasti.

Toinen tärkeä asia on muistaa huomioida oma toimeentulo yrityksen ensimmäisten toimintakuukausien aikana. On nimittäin yleistä, että yritys ei tuota voittoa muutamaan kuukauteen sen perustamisen jälkeen. Tätä varten voi hakea starttirahaa, jonka tarkoituksena on kattaa yrittäjän toimeentulo. Starttirahaa haetaan TE-toimistosta ja sitä voi saada minimissään kuuden kuukauden ajan. Maksimissaan starttirahaa voi saada jopa vuoden ajan. Starttirahan hakemisen edellytyksenä on kuitenkin se, että yrityksen katsotaan menestyvän tulevaisuudessa. Hakemusta varten tulee tehdä liiketoimintasuunnitelma, johon toki saa apua. Liiketoimintasuunnitelmaan merkitään muun muassa yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat, mahdolliset asiakkaat, budjetti ja toiminta-alue.

Rakennusala on kilpailtu ala

Jokaisen rakennusalan yrittäjäksi havittelevan tulee huomioida, että rakennusalalla on todella paljon kilpailua. Jo aivan pieniltä paikkakunnilta löytyy rakennusalan yrityksiä, jotka tarjoavat monenlaisia palveluita. Yrityksen pitää siis pyrkiä erottumaan joukosta keinolla millä hyvänsä. Moni aloitteleva yrittäjä tietysti laskee projektien hintoja ainakin alkuun. Se ei kuitenkaan ole pidemmän päälle kannattavaa, sillä silloin yrityksen tuotto jää liian alhaiseksi. Yrityksen kannattaa siis panostaa esimerkiksi mainostamiseen sen sijaan, että se laskisi hintoja. Mainostaminen toimii niin sosiaalisessa mediassa kuin paikallisissa sanomalehdissä. Myös radiomainontaa kannattaa harkita, mutta se toki maksaa enemmän kuin lehti-ilmoitus.

Rakennusalan yritys voi erottua joukosta myös tarjoamalla erinomaisen laadukkaita palveluita nopealla aikataululla. Sen kannattaa mainostaa itseään yrityksenä, joka pystyy toteuttamaan projektit nopeammin kuin yksikään toinen rakennusalan yritys. Monet nimittäin laittavat nopeuden muiden seikkojen edelle.