Kovin moni haaveilee omasta yrityksestä, mutta valitettavan monella nämä haaveet jäävät haaveiden asteelle eivätkä koskaan toteudu. Tilannetta voitaisiin melkeinpä verrata aloittelevaan romaanikirjailijaan, joka kyllä työstää ajatuksiaan romaaniaan varten ja saattaa jopa tarttua koneeseen ja kirjoittaa muutaman liuskan tekstiä, mutta joka lopulta törppää kaikki ajatuksensa joko aivojensa syvimpään nurkkaan taikka kirjoittamansa liuskat piiloon yöpöydän lipaston kauimmaiseen kulmaukseen. Jos sinulla kuitenkin on mielestäsi hyvältä tuntuva yritysidea ja paloa ryhtyä yrittäjäksi, kannattaa lukea tämä juttu, johon koottujen vinkkien avulla voit päästä alkuun oman yritysideasi kanssa.

Ota yhteyttä alueesi yritysneuvojaan

Yritystoiminnan aloittamista suunnittelevan ei suinkaan tarvitse, eikä pidä, jäädä yksin. Suomessa aloittelevia yrittäjiä tuetaan tarjoamalla heille mahdollisuus ilmaiseen yrittäjäneuvontaan ja tämä mahdollisuus kannattaa todella käyttää hyödyksi! Kokenut yritysneuvoja näkee nimittäin yleensä varsin nopeasti, onko ideastasi toteuttamiskelpoiseksi ja osaa erotella jyvät akanoista. Lisäksi hän osaa antaa sinulle kullanarvoisia vinkkejä, joiden avulla voit vielä hioa ideaasi.

Yritysneuvojalta voit kysellä vinkkejä esimerkiksi yrityksen rahoitusta silmällä pitäen. Voitte yhdessä laskea, kuinka paljon suunnittelemasi yritystoiminnan aloittaminen maksaisi. Saatat tarvita apua myös esimerkiksi kirjanpidossa ja laskutuksessa, jolloin monista netissä toimivista palveluista, kuten Frilansfinans.fi-palvelusta, voi olla sinulle hyötyä. Yritysneuvojalta kannattaa kysellä myös mahdollisuudesta saada starttirahaa, sillä se auttaa uutta yrittäjää pärjäämään taloudellisesti yrityksen ensimmäisinä kriittisinä kuukausina.

Usein yritysneuvoja käy suunnitelmaasi läpi SWOT-analyysin kautta, jolloin saatat itsekin huomata entistä selvemmin ideasi vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. Tästä on runsaasti hyötyä pyrkiessäsi hahmottamaan yrityksesi toimintamahdollisuuksia.

Hanki itsellesi yrittäjäkoulutusta

Sen lisäksi, että käyt keskusteluja yritysideastasi yritysneuvojan kanssa, on tärkeää, että hankit itsellesi yrittäjäkoulutusta. Selaa läpi esimerkiksi lähimmän TE-toimiston tarjonta ja ilmoittaudu rohkeasti mukaan. On tärkeää, että tiedät, millaiset lait ja asetukset säätelevät yrittäjyyttä, ja että osaat toimia näiden lakien ja asetusten puitteissa. On myös tärkeää, että tiedät, mistä saat tarvittaessa apua esimerkiksi kirjanpidon asianmukaiseen järjestämiseen.

Kokeile kevytyrittäjyyttä tai pajayrittäjyyttä

Jos varsinaiseksi yrittäjäksi heittäytyminen pelottaa, saattaa kevytyrittäjyyden kokeileminen auttaa selvittämään, olisiko sinusta yrittäjäksi. Esimerkiksi pajayrittäjyys saattaisi tällöin sopia juuri sinulle. Pajayrittäjänä saat käyttöösi mainostoimistopalveluita sekä laskutustyökalun. Voit laskuttaa ilman omaa yritystä. Lisäksi saat valmennusta sekä sparrausta, mikä voi toimia hyvänä motivaattorina ottaessasi ensiaskeliasi yrittäjänä. Pajayrittäjänä saat myös käyttöösi erilaisia sopimuspohjia ja sinua autetaan huolehtimaan kirjanpidostasi asianmukaisella tavalla. Pajayrittäjänä et enää yritä täysin yksin.

Mistä sitten tiedän, olenko lainkaan valmis ryhtymään yrittäjäksi?

Jos sinulla on jo hyväksi todettu liikeidea takataskussa, on aika miettiä omia edellytyksiäsi toimia yrittäjänä. Oletko esimerkiksi riittävän rohkea heittäytymään yrittäjäksi? Millainen on riskinottokykysi? Oletko riittävän yhteistyökykyinen ja ulospäinsuuntautunut saadaksesi itsellesi asiakkaita? Oletko täsmällinen ja sitkeä? Omaatko paineensietokykyä? Uskotko itse yritysideaasi? Edellä esiteltiin vain muutamia niitä kysymyksiä, joita tässä vaiheessa kannattaa miettiä. Tärkeintä on palava halu ryhtyä yrittäjäksi sekä erinomainen ammattitaito siltä alalta, jolla aiot itsesi työllistää. On hyvä, jos sinulle on jo kertynyt runsaasti työelämäkokemusta toisen palveluksesta, ja että sinulla on riittävästi tietoa yrittämisestä. Riittävä alkupääomakaan ei ole pahitteeksi.