Jokaisella yrittäjällä on oma tarinansa kerrottavana ja motivaatiot yrityksen aloittamiselle vaihtelevat suuresti. Jotkut ovat tienneet jo pienestä lähtien, mitä haluavat tehdä, kun taas toisille idea tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yrittäjillä on kuitenkin yksi yhteinen mielipide, yrittäminen itsessään on mahtava kokemus. Tähän on loputtomasti syitä ja tietenkin niihin vaikuttaa myös yrittäjän henkilökohtaiset mieltymykset. Tästä listasta löydät yleisimmät syyt sille, miksi niin monet nauttivat yrittäjän elämästä, tai haluavat kokeilla yrittämistä.

  • Oma tulevaisuus on omissa käsissä!

Yrittäjänä päästään itse päättämään jokainen päätös ja toimi, minkä seurauksena menestyminen, tai epäonnistuminen, on täysin omilla harteilla. Kukaan muu ei pysty vaikuttamaan siihen, miten yritys tulee etenemään ja pärjäämään.

  • Osa isoa perhettä

Yrittäjien yhteiskunta on kuin suuri perhe ja mistään muualta ei löydetä yhtä avointa ja positiivista väkeä, auttamaan ja neuvomaan muita samalla matkalla olevia yrittäjiä.

  • Yrittäjät ovat keksijöitä

Kaikki uusi teknologia ja uudet ideat ovat olleet joskus vasta aluillaan, mutta tunnetut ja jopa tuntemattomammat yrittäjät ovat pystyneet luomaan ideoista ja haaveista todellisuutta.

  • Päätät itse, kuka edustaa yritystäsi

Yrittäjä pääsee itse valitsemaan, minkälaisia ihmisiä haluaa yritykseen ja ketä haluaa ympärilleen, jotta menestyminen onnistuu. Tähän tiimiin voidaan koota osaavia henkilöitä, joilla on samanlainen intohimo ja palo menestyä elämässä.

  • Mahdollisuus muuttaa maailmaa

Mikäli yrittäjä haluaa tehdä muutosta maailmassa, on tämä helppo toteuttaa esimerkiksi luomalla palvelun, tai tuotteen, joka tekee maailmasta paremman paikan. Mikään ei estä kokeilemasta idean toimivuutta, joten ei kun hommiin!

  • Pukukoodit historiaan

Tietenkään yrityksen omistajan ei tarvitse käyttää sen kummempia työvaatteita, jollei näin haluta. Pomolla on myös mahdollisuus päättää, tuleeko työpaikalla olla tietnlainen pukukoodi, vai onko se rennompi ympäristö.

  • Työpaikka on omassa hallinnassa

Mikäli luovan ympäristön luominen on itselle helppoa, voidaan muuttaa koko työpaikasta rento, tehokas ja innovatiivinen ympäristö. Yrittäjä voi itse päättää minkälainen ympäristö ajaa yrityksen arvoja ja periaatteita parhaiten ja miten tämä heijastuu työntekijöiden viihtyvyyteen.

  • Yrittäjä on roolimalli

Yrittäjiä ihaillaan usein, sillä nämä ovat ihmisiä, jotka ovat onnistuneet luomaan oman vision todeksi. Tämä voi tarkoittaa sitä, että yrittäjä on roolimalli sekä omalle perheelle, että koko yhteiskunnalle, tai vaikka koko maailmalle. Oma menestyminen tuleekin toimimaan inspiraationa ja motivaation lähteenä useille henkilöille, jotka harkitsevat oman yrityksen perustamista.

  • Samaa tunnetta ei saada muualta

Mistään muusta asiasta ei saada samaa adrenaliinin tulvaa, kuin yrityksen johtamisesta ja varsinkin päämääriin pääsemisestä. Kun päämäärän eteen nähdään paljon vaivaa ja se vihdoin saavutetaan, on olo lyömätön.